sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Kolmas kerta

Toisen ja kolmannen kerran välissä oli pitkä tauko. Olin tehnyt suunnitelman tätä kertaa varten jo joskus ennen toista kertaa, mutta silti valmistelut jäivät osin viime hetkeen.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun olen järjestänyt minkäänlaista roolileikkiä. Leikissä olin neurologi joka teki tieteellistä koetta, ja sub oli koekaniinini. Päivää ennen etsiskelin rautakaupasta sopivaa tavaraa muna kovana, lähes joka hyllystä löytyi tavaraa jolla olisi voinut tehdä jotain pervoa ja mielikuvitukseni laukkasi. Ostokseni rajoittuivat kuitenkin nippusiteisiin ja johtoon, katselin myös sähkömittareita mutta lopulta löysin sellaisen ostamatta. Clas Ohlsonilta matkaan tarttui teippiä ja stereopiuha (jota tarvitsin joka tapauksessa), apteekista silmälaput.

lauantai 25. tammikuuta 2014

Seksi ilman vetovoimaa



Suurinpiirtein kaikille tuntemilleni naisille ajatus seksistä suorituksena on vastenmielinen. Tällä naisten inholla suhteessa seksiin puhtaana suorittamisena on varmasti paljonkin tekemistä sen kanssa, että perinteiseen feminiiniseen seksuaalisuuteen kuuluu ennen kaikkea objektina, kiihkon kohteena oleminen. Perinteinen klishee on ynseä prinsessa, joka lopulta sulaa sankarin epätoivon edessä – eli kulttuurin perinteiselle naiselliselle seksuaalisuudelle halun kohteena oleminen on merkittävämpää kuin alkuperäinen oma halu. Ja nekin naiset jotka eivät prinsessoihin samaistu, haluavat lähes aina kuitenkin olla haluttuja.

Kivat ja pahat

Kilteistä miehistä tulee toisinaan naisvihaajia, kun he tajuavat että heitä valitaan vain mukavuussyistä, eikä välttämättä niistäkään. On varmasti olemassa kymmeniä tuhansia blogeja, jossa kiltit ja mukavat miehet valittavat mikseivät he kelpaa, kun korkeintaan paremman puutteessa

Usein pystyn katsomaan asiaa myös sellaisten ihmisten näkökulmasta, joiden asemassa en itse koskaan ole ollut, ehkä hyvän mielikuvituksen takia. Siksi pystyn ymmärtämään, miksi pahat miehet ovat usein kiinnostavampia. Siis ei tietenkään mitkään läpeenä pahat ja ilkeät, mutta sellaiset jotka ovat ainakin jossain määrin viileitä, kovia, vaarallisia, salaperäisiä, ja mitä todennäköisimmin välittävät sinusta vähemmän kuin sinä välität niistä, vaikka aina voi toivoa että näin ei olisi.