Kivat ja pahat

Kilteistä miehistä tulee toisinaan naisvihaajia, kun he tajuavat että heitä valitaan vain mukavuussyistä, eikä välttämättä niistäkään. On varmasti olemassa kymmeniä tuhansia blogeja, jossa kiltit ja mukavat miehet valittavat mikseivät he kelpaa, kun korkeintaan paremman puutteessa

Usein pystyn katsomaan asiaa myös sellaisten ihmisten näkökulmasta, joiden asemassa en itse koskaan ole ollut, ehkä hyvän mielikuvituksen takia. Siksi pystyn ymmärtämään, miksi pahat miehet ovat usein kiinnostavampia. Siis ei tietenkään mitkään läpeenä pahat ja ilkeät, mutta sellaiset jotka ovat ainakin jossain määrin viileitä, kovia, vaarallisia, salaperäisiä, ja mitä todennäköisimmin välittävät sinusta vähemmän kuin sinä välität niistä, vaikka aina voi toivoa että näin ei olisi.

Mutta ehkä vielä enemmän merkitsee se, ketä itse olen rakastanut. Seurustelin ensimmäistä kertaa 7-vuotiaana ja rakastuin ensimmäistä kertaa 9-vuotiaana, näihin liittyi myös seksuaalisia juttuja enkä halua vähätellä niiden merkitystä.

Mutta silti rakastuminen on aivan erilaista myöhemmin murrosikäisenä kun seksuaalisuudella on paljon enemmän merkitystä, vasta silloin seksistä tulee liikuttava voima joka on autonominen rakkaudesta - ne voivat mennä samaan suuntaan mutta myös mennä ristiin. Ja silloinkin rakastuin ensin samalla lailla kuin lapsena, mutta asiat muuttuivat – ja se minkälaiseksi ihminen jota rakastat osoittautuu muuttaa myös omaa käsitystäsi siitä mitä itse tarvitset.

Niin paljon voisi olla erilailla, jos ensimmäinen tällainen rakkauteni olisi ollut sellainen kiltti tyttö.

Mutta se rakkaus ei ollut lainkaan kiltti tyttö. Ja kiltit pojat eivät saa pahoja tyttöjä.

Eipä silti että esittäisin jotain roolia, se ei sentään sovi mulle lainkaan, eikä minkäänlainen manipulointi. Jos nykyään sivuan jonkun elämää, panen, häivyn enkä soittele perään, se ei ole manipulointia vaan siten että olen tottunut siihen vaihtoehtojen puutteessa. Kolmikymppisille on luontevaa elää näin, meillä on kaikenlaiset omat jutut ns. seurustelun rinnalla, eikä niitä heivata jos ja kun sitten joskus myös seurustellaan. Eikä yksi pano, oli sitten kuinka hyvä tahansa, vielä heilauta maailmaa mihinkään suuntaan – jotain enemmän voi kehittyä tai olla kehittymättä, mutta se ei ole mikään maailmanlopun kysymys. Se mikä minussa on viileää ja välinpitämätöntä on yksinomaan elämänkokemuksen tuomaa eikä mitään roolin vetämistä.

Osa minusta tulee aina olemaan se kiltti poika, joka kuvitteli pärjäävänsä sillä että on välittävä, ystävällinen, välttää esineellistämistä ja kaikkea muuta sellaista, vaikka yksinomaan näillä ei kyllä koskaan pärjää, siis ilman mitään muita avuja. Olen todella tyytyväinen, että olen päässyt eroon tästä harhaluulosta ilman että minusta olisi tullut Panun kaltaista feminismin vihaajaa.